On niin inhottavaa ku päätä särkee. Hartiat on jumissa ja koko elämä irvistää. Soittoa töistä odotan
(aloin taas keikkaileen päiväkodeissa, pitäs vaa saada keikkaa) ja mulle on vaan soitettu Osuuspankista
ja jostai hedariplexistä... tai mikä hemmetin lehtimyyntikoju onkaan... ja oli niin reipas nuorimies
huutamassa korvaan että pidin puhelintakin kauempana sen kaksi sekuntia ennenkuin kiitin soitosta ja
totesin, ettei ole lehtientilausfiilis. Liekö minulla sitten ikänä.. kun ei moneen vuoteen ole mitään lehteä
mulle tullut, vaikka toisaalta tykkäisinkin ehkä niitä lueskella. No voin käyttää siis hyväkseni J-P:tä
ja sen lehtitilauksia... Aku Ankkaa luen ja joskus jopa Roopesetää... tekniikan maailmaan en sentään
ole sortunut kuin kerran. Tätä työttömän arkea (hei, olen ollut työtön taas jo 2 päivää)

Mutta voin olla myös kaiken keskellä ylpeä itsestäni. Minä ei-käsityöihmisenä sain valmiiksi elämäni
ensimmäisen ponchon.. muuntelin vieläpä novitan ohjetta (lanka on eriä ku neuvotaan ja malliakin
muutin vähän) vaikken yhtään ymmärrä virkkauksen tekniikasta.. mä en edes tiedä tarkkaan mikä
on pylväs tai kiinteä silmukka... mutta mitäilmeisemmin tein niitä tuohon tekeleeseeni. Sitten vielä
innostuin väsäämään hahtuvalangasta tommosen huivin, joka pitäs vielä laittaa koneeseen huopumaan...
Ehkä minusta on tulossa sitten käsityöihminen... ja kun olen koko ajan luullut että olen vain
askarteluihminen. Myös kirjoituspöydästäni voisi havaita sen... mikäli löytää pöytää papereiden ja
kartonkejen ja kaikenlaisten hilanvitkuttimien alta. Mutta miten tämä nyt tähän kääntyi tämä
teksti. En tiedä sitäkään. Tekeleistäni varmaan löytyy kuvia ja juttuja vielä joskus tuolta tekeleitä-
sivulta... ja nyt meinasi tuo mokoma läskikirjotus jäädä päälle...vaikka kuinka painoin nii sitä vaan
tuli. En minä tätä tilannut se vain tuli blogiini. Ja nyt minä menen pois. Potemaan tätä päätäni...
lämmitän ihanan kauratyynyni ja isken märän rätin naamalleni. Näkemiin.