Eilen sitä taas tiesi olleensa töissä, kun kotiin palaili henkisesti rättiväsyneenä. Viisitoista kappaletta kuusivuotiaita (eskareita) on aika kova pala purtavaksi satunnaisella sijaisella. Tuon ikäiset kyllä testaa surutta aikuisten rajoja, mielenmalttia ja sitä, minkä kaiken saavat vinkumisella, oveluudella ja kavaluudella periksi. Oikeastaan pidän juuri tuon ikäisistä lapsista.. he ovat tietyissä asioissa itsenäisiä, heillä on ihania ideoita ja taitoa toteuttaa monenlaisia juttuja...

Kuitenkin työ heidän kanssaan on henkisesti raskasta, ihan eri tavalla kuin pikkuisten taaperoiden jotka kaipaavat enemmänkin perushoitoa; apua syömisessä, vessassa käymisessä sekä turvallista syliä ja lohdutusta kun ikävä iskee. Vanhemmat lapset taas suoriutuvat edellisistä itsenäisesti (vaikka tietysti kaikki joskus tarvitsevat syliä ja haluavat olla pieniä.. niin lapset kuin aikuisetkin..) mutta tarvitsevat ideoita, ohjausta ja selkeitä rajoja asioista mitä tehdä ja mitä ei. Ja voi sitä sijaisparkaa, joka ei talon säännöistä ole ihan satavarma; Kyllä siinä saa kuulla "Aina me ollaan saatu tehdä näin" -vakuutuksia kirkkain silmin, mitä ihmeellisimmistä aktiviteeteista.. Toisinaan joku pieni totuudentorvi jostain leikistään saattaa todeta, että "Kyllä ne nyt sua huijaa"...

Ihania lapsiahan tuossakin ryhmässä kaikki ovat, ainakin kun malttavat rauhoittua.. Kuitenkin jos niitä kansakunnan naurattajia ja hömpöttäjiä ilman itseluojeluvaiston asettamia rajoja on ryhmässä enemmän kuin viisi, niin kyllä siinä on korvat kovilla, samaten äänijänteet, kun yrittää saada oman äänensä kuuluville sen hälinän seasta. Eilen oli onneksi muutamia jännittäviä asioita, ystävänpäivään liittyviä, joiden avulla lapset sai edes välillä rauhallisiksi. Ja toisaalta, sainhan minäkin ihanan monta halia niiltä villikoilta, jotka
innostuivat keräämään nimiä halipassiin.. eli kaulassa roikkuvaan kartonkiseen sydämeen. :)

Mutta lapsien edesottamuksia seuratessa joskus tulee mieleen, että meillä kasvatustyössä olevilla sekä vanhemmilla on kyllä todella suuri vastuu.. noista vipinäkintuista tulee Suomen päättäjiä, insinöörejä
ja virkamiehiä, sairaanhoitajia, kirjailijoita ja putkimiehiä ja taiteilijoita ja leipureita jne...  ja todella- tulevaisuuden päiväkotityöntekijöitä. Nuo, jotka saattavat hypätä sohvan päältä päälleen kolmen sentin paksuiselle patjalle - ihan vaan kokeilumielessä - hallitsevat ja pitävät pystyssä muutaman kymmenen vuoden päästä tätä Suomen maata. Ehkä heistä joku vielä voittaa euroviisutkin.. kuminaamarissa tai ilman.