Eilen olin särkylääkkeen voimalla siellä työpaikan lounasristeilyllä tuolla Pyhäjärvellä. Oli kyllä mukavaa ja ruoka oli hyvää. Risteily kesti 19-22 ja sen jälkeen kipitin kiltisti bussipysäkille ja tulin kotiin paapimaan, vaikka minua jatkoille koitettiin houkutellakin. Lähes kaikki duunikaverit jatkoivat iltaa karaokebaarissa ja kovasti olisi houkutellut mennä myös hetkeksi istumaan. Mutta kun ei ole ihan terve (fyysisestikään) niin ei kannattane kaivaa verta nenästään ja sairastuttaa itseään pahemmin enää. Tuon risteilyn ajan olo oli ihan mainio, vielä kotiin tullesakin istuskelin hetken nettiä selaillen ja kömmin sitten avokin kainaloon nukkumaan. Kello puoli kolme se alkoi, korvani aloitti kahvin keittämisen.. Tai ainakin ääni on just niinku kahvin keittimessä, semmoista lurinaa ja pulputusta. Sitten alkoi kipu.. kärvistelin tunteroisen ja hain sitten särkylääkkeen, Duactin ja työnsin pumpulia korvaani. Sitten nukahdin ihan tyytyväisenä uudelleen. Juuri samanmoisen kahvinkeitinefektin koin pari vuotta sitten korvani kanssa. Silloin korvatulehdus oli päällänsä. Epäilenpä että nyt myös. Mutta nyt ei tunnu kipua, joten MINÄHÄN EN PÄIVYSTYSASEMALLE LÄHE ISTUMAAN!! Se on niin turhauttavaa ja kun viimeksi sain saman asian kanssa niin huonoa palvelua, että minähän en siitä ala maksamaan. Korva saakoon räjähtää ihan rauhassa viikonloppuna ja jos ei vielä maanantaina ole räjähtänyt, koitan soittaa aamuajan omalta lääkäriltä/työterveydestä. Töistä ei kuitenkaan ole varaa olla yhtään pois. Mulle on luvattu kahen viikon sijaisuus, mutta vielä ei ole työsopparia, joten poissaoloihin ei ole varaa. piste. Mutta maanantaina on vasta kymppiin meno, että jos saan kasiksi ajan, niin ehdin käydä korviani lääkärissä heiluttelemassa ennenkuin riennän duuniin.