Voi kauhia, niin se vaan aika menee ja nyt elellään jo elokuun alkua. Mun työelämässäni se tarkoittaa sitä, että palataan taas normaaleihin rutiineihin.. meiän päikky hoiti tänä kesänä kesäpäivystyken ja sen jäljiltä on paikat kyllä ihan hujan hajan ku on ollu vieraat lapset ja vieraat aikuset tuolla. Itse vietin kesälomaa sen kaksi viikkoa ja päivystyksessä olen siis ollut nyt kahden viikon ajan.
Tänään siis aloteltiin uuden työkaverin kanssa uudessa ryhmässä, kolmantena työtiimissä meillä on tällä viikolla yks työkaveri, joka on vaan tän viikon tuolla ja suuntaa sitten ihan eri työpaikkaan, tosin samalle alalle ja ihan vakituiseksi. Melkoista häslinkiä oli, kieltämättä, mutta tuntuu, että tuon ihan uuden työkaverin kanssa tulee erittäin hyvin juttuun. Olen iloinen siitä.

Meillä oli oikein mukava reissu pohojoseen päin... oli kivaa nähä perhettä ja kavereita.. Aika meni nopeasti, nopeammin ku aiemmilla reissuilla. Olisihan siellä vielä viihtynyt. Nyt sitten on oltu töissä ja kotona, eikä paljoa muuta. Vähän olen kortteja tehnyt ja uuden lorupussukankin valmistin omin kätösin.. laitampa kuvia kunhan jouvan. Nyt syksyä kohden ku mennään, olen alkanut taas miettiä kovasti harrastuksia... saas nähdä mistä sitä ittensä taas löytää. Ja tää blogittelukin tuntuu ehkä alkavan taas kiinnostaa.. Mutta nyt tällänen pikakirjotus taas, koira piippaa ovella ja kohta pitäis tehä vähän mantsikka pirtelöäkin! :D